Syke-elokuva: Kipinöitä yössä

Elokuvan ikäraja ei ole vielä tiedossa

Ensi-ilta: 14.11.2025
Kesto: 1 h 30 min
Draama

Rakastetun Syke-sarjan hahmot palaavat valkokankaalle, tällä kertaa uudenvuodenaaton ympärille rakentuvassa tarinassa. Syke-elokuva: Kipinöitä yössä -nimisessä romanttisessa draamakomediassa traumapolilla on edessään vuoden kiireisin vuorokausi: uudenvuodenaatto. Työvuoroon joutunut instrumenttihoitaja Jannica Ronkainen (Helmi-Leena Nummela) odottaa jo kuluttavan vuoden päättymistä. Suhdesotkuihinsa kyllästynyt Jannica haluaa kaikkea muuta kuin uusia rakkaushuolia alkavalle vuodelle – kunnes hän kohtaa sairaalassa haamun menneisyydestään. Uudenvuodenaatto tarjoaa Jannicalle mahdollisuuden vuoden viimeiselle seikkailulle, mutta poliklinikan uusi ja vaativa kirurgi Eero Mustonen (Johannes Holopainen) asettaa haasteita Jannican suunnitelmiin. Elokuvan päätähtenä nähdään Helmi-Leena Nummela. Mukana on myös liuta tuttuja Syke- näyttelijöitä, muun muassa Matti Ristinen, Leena Pöysti, Lena Meriläinen ja Valtteri Lehtinen. Elokuvassa näyttelevät myös Johannes Holopainen ja Karim Rapatti.

Levittäjä: Finnkino Oy
Näyttelijät: Helmi-Leena Nummela - Jannica Ronkainen, Johannes Holopainen - Eero Mustonen, Matti Ristinen - Ilmari Nortamo, Karim Rapatti - Miko Rask, Valtteri Lehtinen - Leevi Koskinen, Lena Meriläinen - Lenita Pakkala, Leena Pöysti - Johanna Alanko, Matleena Kuusniemi - Linnea Hiekka, Iida-Maria Heinonen - Sonja Salmi, Sebastian Rejman - Jesse Adlercreutz, Janne Saarinen - Nikke Uotila, Elssa Antikainen- Milla, Heikki Simolin - Tapani Kuorisalmi, Maaria Kuukorento - Oili ,